tiistai 4. maaliskuuta 2014

Se olisi taas se aika vuodesta..



...Kun pääsee suunnittelemaan tulevan kesän kukkia ja hyötykasveja! 
Olen jo useamman vuoden kasvattanut parvekkeella kaikkea mahdollista ja oppinut joka vuosi lisää kasvien kasvatuksesta. Sadon määrä on vaihdellut vallitsevien sääolosuhteiden takia jonkun verran, 
minun parvekkeella ei ole laseja, joten se ei ole kauhean lämmin ellei ulkona ole todellakin helle. 
Parhaiten on ehkä menestynyt perinteisesti kirsikkatomaatti. 

Tänä vuonna laitoin kasvamaan kausimansikkaa, kirsikkatomaattia, paprikaa, chilejä, yrttejä yms. 
Istutin taimet reilu viikko sitten, joten kaikki eivät ole viellä lähteneet itämään. 
Aluksi pidin auki leikattua kertakäyttöpussia turveruukkujen päällä, 
mutta otin jo pois kun tomaatit ovat jo taimella.
Myöhemmin keväällä on sitten tulossa lisää päivityksiä kasvatus tilanteesta.






Tässä muutama kuva toissakesästä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti