sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Leivontaa



Leivonta aiheiset askareet jatkuu :)
Tällä viikolla syntyi omiksi tarpeiksi pyörösiä, hiukan ohuempana ja rapsakampana mallina.




Kokeilin tehdä ensimmäistä kertaa tuulihattuja, ohjeen otin kotikokki nettivulta ja hiukan epäilin reseptin toimivuutta, koska se oli laadittu todella huonolla suomen kielellä, mutta väärässä olin. 
Taikina kohosi hyvin eikä lyssähtänyt ja maistui hyvälle. 
Täytteeksi tein kinkku-sulatejuusto hässäkkää ja makeaan versioon omenasosetta ja kermavaahtoa.





Taimet ovat vihdoin päässeet turveruukuista parempiin astioihin ja suurempaan multamäärään ja kasvaneetkin jo hiukan paremmin. Kelloköynnökset eivät lähteneet itämään ollenkaan, joten heitin ne pois. 
Tarkoituksena olisi laittaa kuitenkin jotain kukkia viellä kasvamaan kesäksi.





Lauantaina kävin siskoni lapsen rotinoilla,
 viemisiksi tein perinteisen vaippakakun, suklaa muffinsseja mokka kuorrutteella, 
kortin sekä pekoni-sipuli-feta muffinsseja.

Korujakin olen muutamia askarrellut, mutta odottavat viellä kuvausta..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti